Länkkäri ja Pidä Saaristo Siistinä ry yhteistyöhön

 

Ensimmäisenä askeleena kumppanuudessa nähdään Trunsö-oluen lanseeraus.

 

K-Citymarket Länsikeskus ja Pidä Saaristo Siistinä ry ovat sopineet merkittävästä yhteistyöstä, jonka tavoitteena on edistää Suomen vesistöalueiden hyvinvointia.

 

Pienpanimomme Food Factory Brewery lanseerasi torstaina 7.4. uuden oluen. Trunsö-niminen olut toimii lähtölaukauksena saaristolaisteemaisen kauppamme ja Pidä Saaristo Siistinä ry:n väliselle yhteistyölle.

 

”Pidä Saaristo Siistinä ry tekee tinkimätöntä työtä Suomen vesistöjen puhtauden puolesta ja saariston hyvinvoinnin turvaamiseksi. Me jaamme samat arvot, mikä näkyy myös meillä täällä kaupassa. Siksi yhteistyö tuntuu hyvin luonnolliselta”, itsekin aktiivisesti saaristossa liikkuva kauppias Juha Jylli kuvailee.

 

Pidä Saaristo Siistinä ry vaalii roskattomuutta saaristossa ja muilla vesistöalueilla esimerkiksi huolehtimalla, että niissä jätehuolto toimii samaan tapaan kuin mantereella. Roska-autojen sijaan vesistöillä liikkuvat Roope-huoltoalukset, jotka huolehtivat luonnon hyvinvoinnista jäteastia kerrallaan.

 

”Meidän oli helppo tarttua yhteistyöhön mukaan. Taustalla olevat ihmiset ymmärtävät, mistä toiminnassamme on kyse. Kumppanuuden kautta tullut tuki tullaan käyttämään perustyöhömme, jotta kaikkien olisi mukava liikkua vesistöjen äärellä puhtaassa luonnossa”, Pidetään Saaristo Siistinä ry:n varainhankintapäällikkö Anna-Leena Mitro kertoo.

 

Oluen valmistuksessa hyödynnetty hävikkiappelsiineja

 

Trunsö-olut jatkaa pienpanimomme Turun saaristosta nimensä saaneiden oluiden sarjaa. Vastuullinen toiminta on ollut taka-ajatuksena hyväntekeväisyysvarojen keräämisen lisäksi myös valmistusvaiheessa. Oluen hedelmäisyys syntyy appelsiinin mausta, jota on saatu mukaan K-Citymarket Länsikeskuksen hedelmäosaston hävikkiappelsiineja hyödyntämällä.

 

”Kyseessä on hedelmäinen vehnäolut. Nimensä se on saanut eräästä Saaristomeren kuvankauniista saaresta, jossa Pidä Saaristo Siistinä ry:llä on aktiivista toimintaa. Todella tyytyväinen voi olla siihen, miltä se maistuu ja näyttää”, kaupan panimomestari Eemeli Tuhkanen tunnelmoi.

 

Pidä Saaristo Siistinä ry:n Mitro kertoo, että ulkoasu on hyväksytetty heillä, mutta maistajaisia ei ole vielä ollut. Lisäksi hän uskoo alkaneen yhteistyön avulla löytyvän kattava kirjo uusia silmäpareja tutustumaan ja tukemaan heidän toimintaansa.

 

”Olemme jäsenpohjainen yhdistys, ja meille on tärkeää tavoittaa uusia kohderyhmiä. Päivittäistuotebrändien kautta saamme näkyvyyttä toiminnallemme laajalle yleisölle. Itse tuotteen onnistumisesta jätämme kaiken vastuun ammattilaisille, jotka osaavat hommansa. Maku on vielä meillekin yllätys. Jännityksellä odotellaan!”
 

Tarina jatkuu Länkkärissä – tule ja maista itse!

Liity Pidä Saaristo Siistinä ry:n jäseneksi täällä. Lahjoituksen toimintaan voit tehdä täällä.

Lue myös

Mitä herkkuja suomalaiset kiikuttavat äitienpäiväsänkyyn?

Mitä herkkuja suomalaiset kiikuttavat äitienpäiväsänkyyn?

 

Me K-Citymarket Länsikeskuksessa päätimme tutkia viime vuoden myyntitilastojemme perusteella, mitä Turun seudulla syödään äitienpäivänä yllätysaamiaisella, brunssilla tai juhlapöydässä.

Länkkärin Citymarket myy yli 5,5-prosenttista olutta ensimmäisenä ruokakauppana Suomessa

Länkkärin Citymarket myy yli 5,5-prosenttista olutta ensimmäisenä ruokakauppana Suomessa


Nyt sitä saa! Nimittäin yli 5,5-prosenttista olutta ruokakaupasta. Turun Länsikeskuksen K-Citymarketin pienpanimo lanseerasi historiallisen seitsemänprosenttisen Dalskär Double IPA -oluen.