Uudistunut Länkkäri kutsuu sinut elämysmatkalle ruokakauppaan - KCM Länkkäri

Uudistunut Länkkäri kutsuu sinut elämysmatkalle ruokakauppaan


Lähes vuoden kestänyt uurastus on palkittu, ja unelma parastakin paremmasta Citymarketista on totta!

Vuoden aikana Länsikeskuksen Citymarket on uudistettu katosta lattiaan. Remontissa rakennuksesta jäi jäljelle vain runko, koko sisustus, talotekniikka ja kalusteet uusittiin.

 

Uudistuksessa ei kyse ollut kuitenkaan vain rakentamisesta, vaan kauppiasvaihdon myötä koko liikeidea on uudistettu. Ydinteemat ovat olleet elämyksellistäminen, palvelullistaminen ja ravintoloistaminen. Saman katon alla toimiikin nyt aivan eri kauppa kuin vuosi sitten.

 

– Onhan tämä aivan huimaa, että vietämme nyt uuden Citymarketin avajaisia, vaikka olemme olleet auki koko ajan. Kiitos asiakkaillemme, jotka ovat jaksaneet mukana kaikessa myllerryksessä, kauppias Juha Jylli kiittää.

 

Aina auki

 

Uusi Citymarket on tästä lähtien aina auki. 24 tunnin aukioloon siirryttiin marraskuun alussa, eikä kauppa sulje oviaan enää koskaan, ei edes juhlapyhinä.

 

– Ihmiset liikkuvat yhä enemmän eri aikoihin vuorokaudesta, ja haluamme helpottaa asiakkaidemme arkea tarjoamalla mahdollisuuden ostoksiin juuri silloin, kun se itselle parhaiten sopii.

 

Alueen suurin ja monipuolisin ravintolamaailma

 

Miltä uudistetussa myymälässä nyt sitten näyttää?

 

– Kaikki on nyt valmista ja täytyy sanoa, että ainulaatuinen kauppa on syntynyt.

 

Saaristolaistunnelma on aistittavissa kekseliäissä sisustusratkaisuissa ja tummat kalusteet hyvässä valaistuksessa tuovat mukavasti kontrastia.

 

Uniikki Food Factory -konsepti näkyy ja kuuluu kaupassa. Sen osastot tarjoavat laajan valikoiman trendikkäitä makuja maailmalta sekä laadukasta kotiruokaa, jotka asiakkaamme voivat joko ottaa mukaan, syödä paikan päällä tai tilata kotiinsa.

 

Jokaisella osastolla on nimetty oma mestarinsa, joka vastaa ruokatuotteiden laatusta ja kehittämisestä. He ottavat vastaan myös asiakkaiden uusia ideoita – nappaa siis mestareita hihasta ja kerro heille toiveesi. Mestarit tunnistat farkkuessuista.

 

Tutustu sivuillamme Food Factoryyn sekä mestareihin tarkemmin!

Lue myös

Nyt tehdään toiveista totta

Nyt tehdään toiveista totta


Tuotteiden toivominen on nyt helpompaa kuin koskaan - katso Länkkärin suosituimmat tuotetoiveet ja lähetä oma toiveesi!

Food Factory tekee joulun – katso mestareiden vinkit juhlasesonkiin

Food Factory tekee joulun – katso mestareiden vinkit juhlasesonkiin


Chef's Choicen ja Kitchenin mestareiden suosituksilla syntyy kaikkien makujen joulu!