K-Citymarket Länsikeskus on vuoden markkinoija – ”Pyrimme tekemään asiakkaistamme mestareita” - KCM Länkkäri

K-Citymarket Länsikeskus on vuoden markkinoija – ”Pyrimme tekemään asiakkaistamme mestareita”

 

Turun K-Citymarket Länsikeskus on palkittu K-Citymarket-ketjun vuoden 2022 parhaana markkinoijana. Erityiskiitosta satoi monikanavaisesta markkinoinnista, jossa eri kanavat ja yleisöt on huomioitu monipuolisesti.

 

Turun Länsikeskuksen Citymarket uudistui perusteellisesti vuoden 2021 aikana. Uudistuksen taustalla oli tahtotila reagoida palveluilla ihmisten muuttuneisiin tarpeisiin, ja halu tarjota kaupan ympäristössä ihmisille jotain uutta ja ainutlaatuista. Lopputuloksena syntyi Food Factory -konsepti, johon kuuluu muun muassa ravintola, kahvila, pienpanimo ja gelatotehdas – kaikki ruokakaupan sisällä!

 

Sama uudenlainen, hieman tavanomaisesta poikkeava ajattelutapa on ohjannut myös markkinointitoimenpiteitä. Ja siitä syystä palkinto päätyi tänä vuonna Länkkäriin.

 

”Turun K-Citymarket Länsikeskus on rohkea uudistaja, joka seuraa aktiivisesti asiakaskäyttäytymistä ja johtaa toimenpiteitä asiakasdatan avulla – sama toistuu myös kaupan markkinoinnissa. Kauppa tekee mainontaa aidosti monikanavaisesti ja kokeilee ennakkoluulottomasti uusia vaihtoehtoja. Myös sosiaalinen media on kattavasti käytössä: Länsikeskuksessa on todella ymmärretty, että asiakkaillehan kannattaa viestiä luontevasti juuri siellä, missä he ovat”, kuvaili K-Citymarket-ketjun johtaja Ari Sääksmäki voittajaa.

 

Suunnitelmallisesti jokaiselle jotakin

 

Ruokakauppa on poikkeuksellisen laaja-alainen asiakaskunnaltaan. Elintarvikkeita kun ostavat niin eläkeläiset, nuoret, keski-ikäiset, miehet, naiset, perheelliset, yksin asuvat, tarjoushaukat, hinnoista välittämättömät. Lista on loputon. Niinpä markkinoinnissakin täytyy haravoida koko pihan alueelta.

 

Länkkärin monikanavaisen markkinoinnin yhtenä kruununjalokivenä toimii yksi harvinaisuus: ruokakaupan omat verkkosivut. Sivuille on koottu esittelyjä, vinkkejä, ajankohtaisuuksia, tarjouksia sekä paljon kiitosta.

 

Sosiaalisen median kanavissa Länkkäri panostaa suunnitelmalliseen datalähtöiseen maksettuun mainontaan sekä aktiiviseen ylläpitoon ympäri kanavakentän. Perinteisen tarjousten ja tuotteiden esittelyn sekä kaupan oman tarinan lisäksi välillä seuraajia opastetaan erilaisilla vinkeillä ja yleisillä faktoilla esimerkiksi vaikkapa terveellisiin ruokailutottumuksiin liittyen.

 

”Liikeideamme ytimessä on tarjota palveluita kaikenlaisiin asiakastarpeisiin, jolloin olemme kokeneet tärkeäksi satsata monikanavaiseen markkinointiin tavoittaaksemme erilaisia asiakaskohderyhmiä ja palvellaksemme erilaisia asiakastarpeita. Meillä on kaupassa Food Factoryn palveluista vastaavat omat mestarinsa, mutta markkinointimme punainen lanka pyrkii siihen, että asiakas voi avullamme vaalia omaa mestariuttaan tai kehittyä mestariksi haluamassaan lajissa. On kyse sitten mestarikokiksi kasvamisesta tarjoamiamme laadukkaita raaka-aineita käyttäen. Tai siitä, että parastakin paremmalle perheenisälle tai -äidille voi jäädä enemmän arjessa aikaa lapsilleen keittiömme puolivalmiita tai valmiita ruokia hyödyntäen. Meiltä löytyy ratkaisuja kaikkiin tarpeisiin", kauppias Juha Jylli toteaa.

 

Vaikka sosiaalinen media onkin tänä päivänä medioiden kuningas, ei perinteisten lehtimainosten vaikutusta pidä vähätellä etenkään ruokakaupasta puhuttaessa. Länkkärissä on haluttu tuoda niihinkin omanlaisena leima. Turun Sanomien kautta on esimerkiksi lähetetty terveiset reseptivinkin kera suoraan itse tasavallan presidentille.

 

”Tarjousten esittely on monille asiakkaillemme tärkeää, mutta lisäksi olemme halunneet tuoda mainoksiin mukaan sitä omaa bränditarinaamme. Joskus huumorin kautta, joskus herkistellen. Uskallan väittää, että aika moni turkulainen tunnistaisi meidät mainostajaksi nimeä näkemättäkin”, Jylli toteaa.

Lue myös

Kitchenin patongit!

Kitchenin patongit!

Esittelyssä Kitchenin herkulliset patongit! Ennakkoon tilaamalla otamme vastaan myös isompia tiluksia.

 

Länkkäristä saat päivittäin tuoreella rakkaudella tehtyjä patonkeja. Herkulliset täytetyt patonkimme ovat valmistettu itse joka päivä leivästä lähtien juuri sinulle. Tarjoamme sinulle makunautinnon, joka sulaa suussasi. Tervetuloa herkuttelemaan!

 

Mistä koostuu terveellinen arkiruoka? Ota asiantuntijan vinkeistä vaari!

Mistä koostuu terveellinen arkiruoka? Ota asiantuntijan vinkeistä vaari!

Me kysyimme ja Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professori Maijaliisa Erkkola vastasi, kun aiheeksi nousi, mitä kannattaa kipata suuhun ja lautaselle arjen pyörityksessä.